Sisältöön sitemap

Työnantajavalmennus

Koulutuksessa tilaa

Nyt se tulee – nimittäin uusittu työnantajavalmennus! Työnantajavalmennus on kaikille työnantajavirkamiehenä työskenteleville tarkoitettu kaksipäiväinen valmennuskokonaisuus. Valmennuksen edellisestä toteutuksesta on kulunut muutama vuosi. Tätä syksyllä 2024 toteutettavaa valmennusta varten olemme muiden muassa kirkastaneet valmennuksen fokusta ja uudistaneet sen sisältöjä.

Valmennuksen aikana keskitytään pohtimaan, mitä kaikkea työnantajatoimintaan kuuluu ja mikä on työnantajavirkamiehen rooli sekä tehtävät osana oman viraston työnantajatoimintaa. Valmennuksessa lähdetään muodostamaan kokonaiskuvaa siitä, mitä työnantajavirkamiehenä työskentely tarkoittaa. Lisäksi valmennuksessa saa eväitä käytännön työhön. Valmennus on suunnattu työnantajavirkamiehenä työskenteleville ja tavoite on vahvistaa näissä työnantajatehtävissä työskentelevien osaamista ja valmiuksia työskennellä roolissaan. Olipa tehtävänimikkeesi mikä tahansa, mikäli toimit työnantajavirkamiehen roolissa ja haluat vahvistaa siihen liittyviä valmiuksia, tule mukaan!

Valmennus toteutetaan kaksipäiväisenä kokonaisuutena 19.-20.9.2024 paikan päällä jossakin pk-seudun internaatissa. Valmennus koostuu tietopuolisista alustuksista ja osallistavista työskentelymenetelmistä. Valmennukseen sisältyy iltatilaisuus, jossa on mahdollisuus verkostoitua muiden virastojen työnantajavirkamiesten kanssa.

Valmennus toteutetaan yhteistyössä valtiovarainministeriön ja Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa.

Koulutusalue:

Henkilöstöhallinto & HRD

Koulutustapa:

Lähikoulutus

Kesto:

2 päivää

Alkaa:

19.9.2024 9.00

Päättyy:

20.9.2024 16.00

Ilmoittaudu:

5.9.2024 23.00 mennessä

Koulutuspaikka:

Internaatti, Hotelli Rantapuisto , Furuborginkatu 3, 00980 Helsinki

Hinta:

990 e + alv. 24 % + matka- ja majoituskulut

Ilmoittaudu nyt

Koulutuksen aikana käsitellään seuraavia sisältöjä

–    Työnantajana valtiolla ja sopimustoiminta

  • Työnantajavirkamiehen rooli ja tehtävät
  • Valtion neuvottelujärjestelmän ominaispiirteet ja neuvottelutoiminnan visio
  • Virastojen neuvottelumandaatti
  • Valtion työrauhajärjestelmä
  • Neuvottelukulttuuri ja sen merkitys

–    Työnantajatoiminnan arki

  • Luottamusmiestoiminta, henkilöstöryhmät ja henkilöstön edustajat – roolit ja tehtävät
  • Yhteistoiminta ja muutostilanteet
  • Erimielisyysmenettely ja muutoksenhakuprosessit
  • Työnantajatoiminnan roolit (johto, esihenkilöt, HR)

Kysy lisätietoja