Sisältöön

Ajankohtaista

Oikeusministeriön kehityshankkeeseen lisätehoja eOppivan asiantuntijuudella

Oikeusministeriön kehityshankkeeseen lisätehoja eOppivan asiantuntijuudella

08.04.2022

HAUS kehittämiskeskuksen ylläpitämä ja valtiovarainministeriön rahoittama eOppiva on digitaalisen oppimisen ympäristö kaikille valtion työntekijöille ja virkamiehille. Oikeusministeriön HILDA-hankkeessa eOppiva-ympäristöä on

Johdon jaksaminen - Yksin ja ilman suuntaviivoja

Johdon jaksaminen - Yksin ja ilman suuntaviivoja

16.03.2022

Johdon jaksaminen ja siitä huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin muun organisaation, mutta kuormitustekijät ovat erilaisia.

Valtion rahoitus - tarjolla kolme tietopakettia rahoitusmuodoista

Valtion rahoitus - tarjolla kolme tietopakettia rahoitusmuodoista

15.03.2022

Valtion rahoitus jaetaan kolmeen rahoitusmuotoon: budjettirahoitukseen, maksulliseen toimintaan ja yhteisrahoitteiseen toimintaan. Me HAUSissa järjestämme tänä vuonna kolme toiminnan rahoitusta käsittelevää

Uudistuva valtion koulutus- ja kehittämistalo HAUS näyttää suuntaa tulevaisuuden oppimiselle

Uudistuva valtion koulutus- ja kehittämistalo HAUS näyttää suuntaa tulevaisuuden oppimiselle

07.03.2022

Vuonna 2002 perustetun HAUS kehittämiskeskus Oy:n historia alkaa yli 50 vuoden takaa, jolloin Suomen valtion palveluksessa työskenteli noin 200 000

Kunniamerkkejä

Kunniamerkkejä

02.03.2022

HAUSissa aloitettiin maaliskuu juhlallisissa merkeissä luovuttamalla kunniamerkit, jotka Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari oli 6.12.2021

Verkkokurssin tekeminen yhteistyössä eOppivan ja valtionhallinnon kanssa yllätti turvallisuusasiantuntijat

Verkkokurssin tekeminen yhteistyössä eOppivan ja valtionhallinnon kanssa yllätti turvallisuusasiantuntijat

11.02.2022

Verkkokurssin tekeminen ja tarina sen synnystä alkaa harvemmin maanjäristyksestä. Maahanmuuttoviraston (Migri) turvassa työskennellyt Frank Österlund havahtui puutteisiin matkaturvallisuudessa Kreikassa 2018

10 koulutusvinkkiä

10 koulutusvinkkiä

06.02.2022

10 koulutusvinkkiä HAUSin kouluttajalle. Mahtavaa, että olet tulossa HAUSin kouluttajaksi! Meillä on mielessä muutama käytännön asia, joista haluaisimme olla 100

Mahdollistaja on esihenkilövalmennuksen uusi normaali

Mahdollistaja on esihenkilövalmennuksen uusi normaali

02.02.2022

Aloitimme vuosi sitten toteuttamaan Mahdollistaja-valmennuksen ensimmäistä pilottia. Tavoitteena oli rakentaa esihenkilövalmennus kaikille valtion esihenkilöille - siis kaikille runsaalle viidelle tuhannelle.

HAUS ja Workday Designers: tietoa, tukea ja työkaluja hybridityöhön

HAUS ja Workday Designers: tietoa, tukea ja työkaluja hybridityöhön

02.02.2022

HAUS ja työelämän muotoilutoimisto Workday Designers aloittavat yhteistyön hybridityön johtamisesta ja muotoilusta.