Sisältöön sitemap

EduskuntataloHAUS kehittämiskeskus Oy 

Olemme valtion 100 % omistama erityistehtäväyhtiö ja valtionhallinnon sidosryhmäyksikkö eli ns. in-house-toimija. Kuulumme valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja valtiovarainministeriö vastaa yhtiön omistajaohjauksesta. Valtion erityistehtäväyhtiöissä valtiolla on omistajana sääntelyyn tai viranomaistehtäviin liittyvä erityisintressi: yhtiöllä on valtion määrittelemä elinkeino-, yhteiskunta- tai muu poliittinen tehtävä, tai jokin muu erityisrooli.

Meidän erityistehtävämme on tuottaa valtionhallinnolle koulutus- ja kehittämispalveluita. Laki HAUS kehittämiskeskus Oy-nimisestä osakeyhtiöstä löytyy täältä.

Hankintojen kilpailutus valtion sidosryhmäyksiköltä

In-house-järjestely perustuu hankintalain 15 §:ään, jonka mukaan lakia ei sovelleta hankintaan, jonka valtio tekee omalta sidosyksiköltään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakkaamme voivat ostaa tarvitsemiaan koulutus- ja kehittämispalveluita kauttamme ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. HAUS kehittämiskeskus Oy:tä hankintalaki velvoittaa kuten muitakin hankintayksiköitä. Lisäksi vähintään 95 % HAUSin liikevaihdosta täytyy tulla sen asiakkaina toimivilta hankintayksiköiltä, eli valtion virastoilta ja ministeriöiltä. HAUS voi myydä palveluitaan valtion ulkopuolisille tahoille enimmillään 5 %:n (tai maks. 500 000 €) osuudella liikevaihdostaan.

Asiakkaamme

Lakisääteisiä asiakkaitamme ovat valtion ministeriöt ja virastot, valtion liikelaitokset ja valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot. Lisäksi asiakkaitamme ovat eduskunta ja eduskunnan alaisuudessa, valvonnassa ja yhteydessä olevat yksiköt. Näitä ovat Valtiontalouden tarkastusvirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, eduskunnan takuulla ja hoidossa toimiva Suomen Pankki sekä eduskunnan valvonnassa olevat Kansaneläkelaitos ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Säädösvalmistelukoulutusta voidaan tuottaa myös Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijoille ja kirkolliskokouksen valiokuntien sihteereille. Lisäksi asiakkaina voivat olla Euroopan unionin hallinto ja sellaiset hallitusten väliset järjestöt, joissa Suomi on mukana. Näitä ovat muun muassa OECD sekä Yhdistyneet kansakunnat ja sen erityisjärjestöt, kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)

In-house-aseman hyödyt virastoille

  1. virasto säästää vaivaa, kun hankinnat voidaan hoitaa ilman kilpailutusta
  2. valtion virastoille suunnitellut ja kohdennetut palvelut ja tuotteet, joissa huomioidaan julkisen sektorin vaatimukset.     
  3. skaalaedut, kun valtion virastot keskittävät kehittämis- ja koulutushankinnat omaan yksikköön 
  4. valtionhallinnon kehittämistä tukevat osaamisresurssit ovat yhteisessä käytössä

Käänteinen sidosyksikköhankinta ja in-house sisters

Sidosyksikön tunnusmerkit täyttävä yksikkö (mikäli se on itse myös hankintayksikkö) voi lisäksi itse tehdä hankintoja kilpailuttamatta siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä (ns. käänteinen sidosyksikkösuhde). Samoin kaksi saman hankintayksikön määräysvallassa olevaa sidosyksikköä voivat tehdä toisiltaan kilpailuttamatta hankintoja (ns. in-house sisters -järjestely).

 

Lue lisää sidosyksikköhankinnoista

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Haus kehittämiskeskus Oy -nimisestä osakeyhtiöstä

Annettu eduskunnalle: 18.09.2009

Ministeriö: valtiovarainministeriö

Esittelijä : Työmarkkinalakimies Luomajärvi

 

Lue hallituksen esitys

Lisätietoja