Sisältöön

Hyvän hallinnon vienti

Osallistumme aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön, ja haluamme edistää suomalaisen osaamisen kehittämistä kansainvälisesti sekä hallintojen välistä yhteistyötä. Meillä on vankka kokemus kansainvälisistä julkisen hallinnon kehittämishankkeista.

HAUS johtaa, koordinoi ja on mukana EU-rahoitteisissa sekä muissa kansainvälisissä hallinnon kehittämishankkeissa yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Toteutamme hankkeita esimerkiksi kapasiteettien kehittämiseen, tekniseen tukeen, kehitysyhteistyöhön sekä erilaisiin kumppanuuksiin liittyen. HAUSilla on ollut mandaatti Twinning-toimintaan vuodesta 1999 lähtien.

Tutustu referensseihimme (englanniksi)
DSC06046

Twinning-hankkeet

Osallistumme Twinning -hankkeisiin osana EU:n naapurusto -ja kansainvälisen yhteistyön instrumentteja. Twinning-toiminnan tavoitteena on välittää asiantuntija-apua ja virkamiesosaamista EU:n jäsenmaista kohdemaihin niiden hallinnon ja lainsäädännön kehittämisessä tarvittavien tulosten aikaansaamiseksi. Teknisen tuen väline mahdollistaa asiantuntijuuden räätälöimistä EU:n jäsenmaiden uudistusten suunnittelua ja toteuttamista varten. Teknisen tuen väline Euroopan komission sivuilla.

CLOSE-UP OF WATER DROPS ON PLANTS

Reformi – ja kehittämishankkeiden johtaminen ja koordinointi

Osallistumme aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja haluamme edistää suomalaisen osaamisen kehittämistä kansainvälisesti sekä hallintojen välistä yhteistyötä. Meillä on vankka kokemus kansainvälisistä julkisen hallinnon kehittämishankkeista. HAUS johtaa, koordinoi ja on mukana EU-rahoitteisissa sekä muissa kansainvälisissä hallinnon kehittämishankkeissa yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Kehitysyhteistyöhankkeet

Teemme läheistä yhteistyötä ulkoministeriön kanssa ja toteutamme kehitysyhteistyöhankkeita. Pyrimme kehittämään osaamista ja kapasiteettia erityisesti valituissa Afrikan maissa. Toteutamme hankkeita esimerkiksi kapasiteettien kehittämiseen, tekniseen tukeen, kehitysyhteistyöhön sekä erilaisiin kumppanuuksiin liittyen.

CLOSE-UP OF ABSTRACT BACKGROUND

Asiantuntijapalvelut ja selvitystyöt

Tuotamme asiantuntijapalveluita ja selvitystöitä osana kansainvälisiä hankkeita ja kumppanuuksia

Tutustu kansainvälisiin hankkeisiimme

African-Finnish Partnerships on Taxation Capacity in Africa

Hanke vahvistaa veronkantokykyä Afrikan maissa yhteistyössä valtioiden ja pan-afrikkalaisten organisaatioiden kanssa.

Lue lisää hankkeesta

African Digital and Green Transition

Digitaalinen siirtymä luo kysyntää toimiville digipalveluille ja turvallisille yhteyksille eri puolilla Afrikan mannerta. HAUS edistää suomalaisyritysten ja julkisten organisaatioiden pääsyä EU-rahoitteisiin digialan aloiteisiin ja tukee kumppanuuksien rakentamista sidosryhmien kanssa Afrikan maissa.

Lue lisää hankkeesta

Kansainvälinen toiminta eOppivassa

Tutustu myös eOppiva-koulutukseemme Finland abroad – international opportunities for civil servants. Kouluttajina toimivat HAUSin kehittämisliiketoiminnan johtaja Kirsi Aaltola, johtava asiantuntija Kati Tanninen sekä asiantuntijat Ida-Susanna Pöllänen ja Kimi Koponen.

Siirry eOppivaan