Mikro-Oppiva tarjoilee oivalluksia oman työn tueksi
Monilla on arki yhä kiireisempää ja työtehtävien keskellä saattaa olla vaikeaa löytää aikaa oppimiselle. Välillä on kuitenkin tärkeää siirtyä oman työn ulkopuolelle ruokkimaan omia ajatuksia ja tapoja tehdä töitä. Siksi olemme kehittäneet eOppivaan uuden sisältötyypin, jossa oppiminen on vain yhden klikkauksen päässä. Mikro-Oppivassa jaetaan oivalluksia oman työn tueksi lyhyiden videoiden muodossa.
eOppivan tarjontaan kuuluu nyt koulutuksien, blogien ja podcastien lisäksi oma videokanava. Ajattelemme, että oppimista on hyvä tarjota eri formaateissa ja eri tasoilla.
Videoiden avulla viihdyt ja inspiroidut samalla
Miltä kuulostaa, jos voisit inspiroitua esimerkiksi kahvitauon lomassa? Mikro-oppivassa oppiminen on tuotu tähän päivään. Erilaiset mediasisällöt ovat nykyään suosittuja ja erityisesti nopearytmiset videopalvelut ovat nostaneet suosiotaan. Sellainen löytyy nyt myös oppimiseen keskittyvillä sisällöillä eOppivasta. Kyllä, Mikro-Oppiva voisi olla valtionhallinnon oma Tiktok!
”Ai kun kivoja, katsoin monta, oon ihan luupissa.”
Mikro-Oppivan ydin on massassa. Ajatuksena on tuottaa säännöllisesti uusia videoita, jotta palvelussa voi seilata videosta toiseen ja sisällöt pysyvät ajankohtaisina. Liian tosissaan tätä ei myöskään tehdä, ja olemmekin huomanneet, että kuvaussessiot ovat niitä hauskimpia tapahtumia. Pidetään siis pilke silmäkulmassa!
Täsmäiskuja helpottamaan omaa työntekoa
Uskomme, että työtä voi tuunata parinkin minuutin vinkkivideon avulla. Ne mahdollistavat hyvien käytäntöjen jakamisen kätevästi kaikille. Tarkoituksena on tarjota konkreettisia vinkkejä, joista jokainen voi poimia itselleen sopivimmat. Parhaassa tapauksessa videot voivat sysätä liikkeelle muutoksen, joka tekee sinun työnteostasi hieman helpompaa, miellyttävämpää tai tehokkaampaa.
Mikro-Oppivan sisällöistä löydät monipuolisesti vinkkejä aina kirjoittamisesta oman työn järjestelyihin. Mainosten ja projektiesittelyjen sijaan videot ovat
- käytännönläheisiä,
- laajasti hyödynnettäviä,
- työnteon tapoja kehittäviä ja
- jotain mitä voit kokeilla vaikka heti.
Tule mukaan kehittämään sisältöjä kaikkien hyödyksi
Yhdessä saamme sisällöistä monipuolisempia. Jatkossa toivomme, että myös sinä voisit olla mukana tuottamassa sisältöjä meidän kanssa. Kaikille meille on kehittynyt matkan varrella omanlaisia, pienempiä ja suurempia, työn tekemiseen liittyviä käytänteitä ja vinkkejä, jotka voivat olla hyödyllisiä myös muille. Pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus pitkässä juoksussa.
Emme tavoittele pitkälle hiottuja käsikirjoituksia tai viimeisen päälle ammattimaisesti kuvattuja toteutuksia. Voimme myös auttaa videon toteutuksessa, jos sinulla on idea sen sisällöstä. Ole rohkeasti yhteydessä meihin ja jaetaan vinkkisi koko eOppiva-yhteisölle!
Millaisia sisältöjä sinä toivot Mikro-oppivaan?
Artikkelin kirjoittaja
Anton toimii digitiimimme suunnittelijana
Muita artikkeleita
Kuinka HAUS voi auttaa virastoja ja ministeriöitä säästö- ja uudistuspaineissa?
Lue lisääKuulumisia hallinnosta
Oikeusministeriön hallinnonalan sisäisten työyhteisöcoachien koulutuskokonaisuus käynnistyi keväällä 2024. Koulutuksen tavoitteena on edistää oppivaa ja valmentavaa työkulttuuria.
Lue lisääTyöyhteisösovittelua esihenkilöille: sovitteleva vuorovaikutus 25.11. klo 9-12 ja 3.12. klo 9-12
Miksi esihenkilöiden on hyvä osata sovittelutaitoja ja tekniikkaa sekä ymmärtää mitä konfliktitilanteissa oikein tapahtuu? Konfliktit ovat tuplaantuneet vuodesta 2008.
Lue lisää