Sisältöön

HAUS käynnisti uuden Valtio VISIO -kehittämisohjelman valtionhallinnon ylimmälle johdolle

HAUS kehittämiskeskus on käynnistänyt uuden Valtio VISIO, valtionhallinnon kehittämisohjelman, joka on suunnattu valtion virastojen ja laitosten ylimmälle johdolle. Ohjelmassa etsitään uusia näkökulmia ja ratkaisuja valtionhallinnon keskeisiin kehittämis- ja johtamishaasteisiin sekä vahvistetaan ylimmän johdon valmiuksia uudistaa toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Valtio VISIOssa tarkastellaan erityisesti sitä, miten valtionhallinto voi parantaa tehokuutta ja vaikuttavuutta, hyödyntää tekoälyä ja tietoa, uudistaa julkisia palveluja sekä vahvistaa organisaatiorajat ylittävää yhteistyötä.

”Valtionhallinto ja sen ylin johto painii monen samanaikaisen haasteen kanssa. On vastattava suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin, niukkeneviin resursseihin ja samalla kyettävä uudistamaan valtionhallinnon toimintaa. Valtio VISIO tarjoaa foorumin uusien näkökulmien ja ratkaisujen etsimieen”, sanoo palvelupäällikkö Ilari Hylkilä HAUS kehittämiskeskuksesta.

Kuusi näkökulmaa valtionhallinnon uudistamiseen

Syyskuussa 2026 käynnistynyt ohjelma rakentuu kuuden ajankohtaisen teeman ympärille:

  1. Strateginen johtamisviestintä monimutkaisessa toimintaympäristössä
  2. Strateginen johtaminen – kuinka vastaamme yhteiskunnan kompleksisiin muutoshaasteisiin?
  3. Virkatyön tehostaminen ja laadun parantaminen tekoälymuutosta johtamalla
  4. Palveluiden uudistaminen – tehokkaampia ja ihmiskeskeisempiä julkisia palveluja
  5. Tulevaisuutta johtamassa – vaikuttava ja uudistuva johtoryhmätyö
  6. Tiedolla johdettu päätöksenteko – kohti älykkäämpää ja vaikuttavampaa hallintoa

Ohjelmassa hyödynnetään tutkittua tietoa, kokeneiden asiantuntijoiden näkemyksiä ja käytännön esimerkkejä. Keskeisessä roolissa ovat myös osallistujien keskinäinen keskustelu, vertaissparraus sekä kokemusten ja näkemysten vaihto.

VISIOn 2. jakson valmentajat tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, professori Juho Saari sekä johdon valmentaja Janne Marniemi.

 

Valtio VISIOn tavoitteena on tukea tuottavan, tuloksellisen, ihmislähtöisen ja vastuullisen valtionhallinnon rakentamista. Samalla ohjelma vahvistaa ylimmän johdon strategista ja käytännön osaamista uudistusten läpiviennissä sekä edistää valtionhallinnon organisaatiorajat ylittävää yhteistyötä.

Ohjelma jatkuu helmikuuhun 2027 saakka. Lisäksi osallistujille suunnitellaan mahdollisuutta osallistua ulkomaille suuntautuvalle opintojaksolle.

 

HAUS käynnisti uuden Valtio VISIO -kehittämisohjelman valtionhallinnon ylimmälle johdolle

HAUS käynnisti uuden Valtio VISIO -kehittämisohjelman valtionhallinnon ylimmälle johdolle

23.09.2026

HAUS kehittämiskeskus on käynnistänyt uuden Valtio VISIO, valtionhallinnon kehittämisohjelman, joka on suunnattu valtion virastojen ja laitosten ylimmälle johdolle.

Hankinta-Suomen mentorointiohjelma päättyi: paneelikeskustelu nosti esiin hankintaosaamisen muutossuunnat samaan aikaan kun sääntelykenttä uudistuu

Hankinta-Suomen mentorointiohjelma päättyi: paneelikeskustelu nosti esiin hankintaosaamisen muutossuunnat samaan aikaan kun sääntelykenttä uudistuu

21.09.2026

Tulevaisuuden hankinnoissa korostuvat tekoäly, kestävyys, varautuminen ja uudenlainen hankintaosaaminen. Hankinta-Suomen mentorointiohjelman päätöstilaisuudessa keskusteltiin siitä, mihin suuntaan julkiset hankinnat ovat kehittymässä.

HAUS rakentaa uuden väylän kansainvälisiin konsulttitoimeksiantoihin

HAUS rakentaa uuden väylän kansainvälisiin konsulttitoimeksiantoihin

15.09.2026

HAUS kehittämiskeskus Oy avaa uuden kanavan kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin. Uuden dynaamisen hankintajärjestelmän kautta kumppanit voivat päästä mukaan vaikuttaviin projekteihin esimerkiksi digitalisaation,

Muutostilanteessa tärkeintä on, miten ihmiset kohdataan

Muutostilanteessa tärkeintä on, miten ihmiset kohdataan

03.09.2026

Muutos koskettaa koko organisaatiota. HAUSin muutostuki ja muutosturva auttavat johtoa, esihenkilöitä ja henkilöstöä kohtaamaan muutoksen inhimillisesti ja rakentamaan suuntaa eteenpäin.