Sisältöön

Uteliaisuus johdatti oppimismuotoilun pariin

Palasin hiljattain vanhempainvapaalta ja aloitin uudessa tehtävässä digitaalisen oppimisen asiantuntijana kahdessa kansainvälisessä projektissa (Connectivity for Central Asia ja EU Support to Digital Transformation in Botswana). Työssäni oppimismuotoilu yhdistää pedagogisen ajattelun ja palvelumuotoilun.

Uteliaisuus oppimisen moottorina

Olen aikaisemmin työskennellyt HAUSilla asiantuntijana jatkuvan oppimisen palvelussa sekä muissa kotimaan koulutuksissa ja valmennuksissa. Uudessa tehtävässäni digitaalisen oppimisen asiantuntijana pääsen hyödyntämään omaa osaamistani kokonaisvaltaisemmin kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Jatkuva oppiminen on kulkenut mukanani aina ja aikuisiällä olenkin opiskellut töiden ohessa paljon. Tiedonnälkä ei hellittänyt edes vanhempainvapaan aikana, kun opiskelin palvelumuotoilun perusopinnot esikoisen kanssa kotona ollessani. Näistä opinnoista syntyi kipinä palvelumuotoiluun ja niinhän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Nyt jatkan palvelumuotoilun maisteriopintoja Lapin yliopistossa työni ohessa. Voinkin sanoa olevani jonkinlainen jatkuvan oppimisen sanansaattaja.

 

Pedagogiikka ja muotoilu kohtaavat oppimismuotoilussa

Opiskellessani palvelumuotoilua tunnistin monipuolisen taustani vahvuudeksi palvelumuotoilijana. Nyt olen innoissani päästessäni hyödyntämään erityisesti pedagogista ajattelua ja muotoiluosaamistani oppimismuotoilun kautta. Digitaalisen oppimisen asiantuntijana myös viestinnän osaaminen sekä kansainvälinen kokemus ovat työssäni hyödyksi.

Uudessa tehtävässäni tulen vastaamaan projektien digitaalisista koulutuksista. Koulutukset toteutetaan oppimismuotoilun menetelmin, minkä ytimessä on oppijakeskeisyys. Tavoitteena on luoda mahdollisimman vaikuttavia koulutuksia oppijalähtöisesti. Pääsen hyödyntämään fasilitointiosaamista myös koulutusten sisällön tuotannossa.

Tuttu työyhteisö vastassa

Parasta töihin palaamisessa on ehdottomasti ollut tuttu ja turvallinen työyhteisö. Lämpimän vastaanoton takia olen tuntenut itseni todella tervetulleeksi. Uuteen tehtävään hyppääminen tuntuu myös henkisesti helpommalta, kun tietää tuen ja avun olevan lähellä.

Tästä on hyvä jatkaa oppimista uusissa tehtävissä.

Aiheeseen liittyvää

Kaikki ajankohtaiset