Osaamisen tarpeita ennakoiva, vahvempi verohallinto Kambodzaan
Kaikkien maiden kehitys nojaa maan kykyyn kerätä verotuloja valtion toiminnan rahoittamiseksi. Kun ansainnan tavat muuttuvat ja maahan tuodaan uudenlaisia verotusjärjestelyjä, kuten henkilöverotusta, tarvitaan verohallintoon myös strategista henkilöstösuunnittelua, koulutustarpeiden ennakointia, saumaton yhteys HR-järjestelmään sekä digitaalisen oppimisen mahdollisuuksia niin työssä oppimiseen kuin koulutuksiin.
Muutokset haastavat HR-osaajien työtä kaikkialla, niin myös Kambodzassa
Strengthening Tax Revenue Collection in Cambodia -projektissa, jota HAUS toteuttaa yhdessä Expertise Francen kanssa, HAUS:n rooli on vahvistaa HR-osaamista monipuolisesti. Keskeistä on tukea verohallinnon kykyä kehittää omaa HR-toimintaansa, rekrytoida ja kouluttaa henkilökuntaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin esimerkiksi juuri henkilöverotukseen liittyen. Valtaosa maan verotuloista kerätään yritysverotuksen sateenvarjon alla.
“Suomella on erittäin paljon annettavaa HR-kehittämiseen, koulutustarpeiden tunnistamiseen ja erilaisten oppimistapojen toteuttamiseen julkishallinnossa. Meillä on valtionhallinnon yhteisiä linjanvetoja, yhteisesti käytettäviä HR-järjestelmiä, ja hyvin toimiva digitaalinen oppimisympäristö, joita voimme hyödyntää vertaisoppimiseen nojaavassa työssämme”, sanoo komponentin vetäjä Inka Leisma Verohallinnosta.
Vertaisena läsnä, luottamuksella kumppanina
Projektin kahdella tulosalueella keskitytään suoraan verotukseen, ja tätä työtä vetää Ranska. HR-kehittämisessä eli kolmannella tulosalueella strateginen suunta on selkeä, ja Kambodzan verohallinto saa vertaistukea ratkaisujen valintaan ja niiden toteuttamiseen.
“Olipa sitten kyse minkä tahansa kapasiteetin tai kyvykkyyden kehittämisestä, ytimessä on yleensä aina myös osaaminen ja sen kehittäminen. Kävimme yhteistä keskustelua osaamisen johtamisen ja kehittämisen strategisesta merkityksestä sekä siitä, miten valtaosa osaamisen kehittämisestä ja oppimisesta tapahtuu 70-20-10 ajatuksen mukaisesti osana työtä ja työyhteisön käytänteitä eikä vain koulutuksissa. Tästä meillä on hyviä esimerkkejä ympäri suomalaista valtionhallintoa”, sanoo HAUSin ohjelmapäällikkö ja hankkeessa lyhytaikaisena asiantuntijana toimiva Leena Larsio-Varsani.
Digitaalinen oppimisympäristö on kohdemaan verohallinnossa vielä kehitteillä, ja Suomen kokemukset eOppivan rakentamisesta, toiminnasta ja kehittämisestä ovat olleet arvokkaita ja hyvin ajoitettuja.
“Kambodzassa on tehty rohkea valinta: oppimisalusta rakennetaan alusta asti itse. Se tuo vapautta, mutta myös jatkuvaa kehitys- ja ylläpitotyötä. Teknologia ei kuitenkaan ole se, mistä aloitetaan. Siksi keskityimme vierailulla eOppivan prosesseihin ja vuosien varrella kertyneeseen osaamiseen digitaalisesta oppimisesta, vaikka kiinnostus teknisiä ratkaisuja kohtaan olikin suurta.
eOppivassa oppija on aina suunnittelun lähtökohta, ja Kambodzassa tämä ajattelu on hyvää vauhtia rakentumassa. Suunta on selvä ja tahtoa löytyy. Suurin yhdistävä tekijä on motivoitunut pioneerijoukko, joka uskoo tekemiseensä. Juuri sellaisten ihmisten avulla myös eOppiva aikanaan syntyi”, sanoo HAUSin digitaalisen oppimisen asiantuntija ja hankkeessa lyhytaikaisena asiantuntijana toimiva Aura Korhonen.
Kambodzan verohallinto eli General Department of Taxation (GDT) toimii suoraan Ministry of Economy and Financen alla. Yhteistyön rahoitus, yhteensä kaksi miljoonaa euroa, tulee EU:lta ja se kanavoidaan perille Twinning-instrumentin avulla.
Tyypillisesti melko lyhytkestoisissa Twinning-projekteissa valtionhallinnon työntekijät jakavat osaamistaan ja tukevat toisiaan ratkaisujen löytämisessä. Strengthening Tax Revenue Collection in Cambodia -projektia toteutetaan reilut kaksi vuotta. Työ käynnistyi vuoden 2026 alussa, ja siihen osallistuu laaja kirjo suomalaisia valtionhallinnon asiantuntijoita.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Sofia Kankama
Projektiasiantuntija
+358 44 493 8492
sofia.kankama@haus.fi