Oppimisen mahdollistajana HAUSissa – oppimista työn ohessa ja tositarkoituksella 

”Sä saat itsekin oppia koko ajan jotain uutta!” Näin sanoi siskoni, kun kerroin hänelle työstäni HAUSissa. Ja oikeassa oli – niin kuin siskot yleensäkin.

Oman työn selittäminen täysin toisella alalla toimivalle voi olla vaikeaa. Kerron yleensä olevani oppimisen mahdollistaja: työni on tiedon popularisointia ja pedagogista paketointia. Autan sanoittamaan eri alojen asiantuntijuutta ymmärrettäväksi myös heille, jotka ovat pulahtamassa aiheen pariin ensimmäistä kertaa. Samalla opin myös itse jatkuvasti uutta.

Top 3 arjessa oppimisen hetket työssäni

Suurin osa omasta oppimisestani tapahtuu osana työtä arkisen toiminnan keskellä. Se ei johda todistuksiin, vaan ratkaisujen löytymiseen ja toimivampien prosessien hiomiseen.

Työssäni kohtaan myös jatkuvasti uusia teemoja ja työryhmiä. Vuosien aikana koulutusten aiheita on ollut useita kymmeniä ja olen saanut kehittää koulutuksia yhdessä lähemmäs sadan asiantuntijan kanssa. Näen työssäni, kun ranskalaiset viivat jalostuvat selkeäksi tekstiksi ja oivaltaviksi kuviksi. Vaikutun ja joskus jopa liikutun videon voimasta välittää tietoa ja kokemuksia ihmiseltä ihmiselle.

Mitkä ovat parhaita oppimisen hetkiä työssäni?

• Jaetut flow-kokemukset, kun seuraan työpajoissa yhdeltä toiselle tarttuvaa innostusta. Silloin kun asiantuntijat pääsevät ideoimaan koulutusta yhteisen lempiaiheensa parissa, on hyvin iso riski, että innostun teemasta myös itse.
• ”Nyt mä tajusin!” -hetket, kun kaikista vaikein asia saadaan paketoitua esimerkin tai vertauskuvan kautta niin, että se tehdään jokaiselle helposti ymmärrettäväksi.
• ”Voisikohan tän tehdä vielä paremmin?” -hetket, kun kollegojen kanssa teemme mikrokokeiluja ja testaamme, voisikohan nykyisen homman hoitaa vieläkin fiksummin.

Kehittäjänä kehittyminen – oppeja tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnosta

Vaikka suurin osa oppimisesta tapahtuu työssä, myös muodollisilla koulutuksilla on paikkansa. Kuluneen vuoden aikana sain olla välillä myös toisella puolella pulpettia, kun suoritin osana työtäni tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Tutkinto asettui arkisen ja muodollisen oppimisen välimaastoon sisältäen yhteisiä koulutuspäiviä, itsenäistä opiskelua ja työssä oppimista. Opintojen kehittämisprojektin tuloksena syntyi eOppivan koulutusten laatukriteerit tukemaan digitaalisten koulutusten tuottamista ja vaikuttavien oppimiskokemusten luomista.

Tutkinnon avulla omaksuin uutta osaamista ja työkaluja, mutta myös sellaisia oppeja, joita en voinut opintojen alussa ennakoida. Oivalsin tiettyjen elementtien – työvaiheiden ja myös kokemusten – kuuluvan olennaisena osana kehittämiseen, uuden innovointiin ja niiden kautta oppimiseen.

Mitä kuuluu kehittämiseen ja innovointiin?

• Yhteiskehittämistä: Jotta kehitystyön lopputulos ei jää pöytälaatikkoon pölyttymään, on tiimiä, asiakkaita ja sidosryhmiä tärkeä ottaa siihen mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Omassa kehittämistyössäni osallistamisesta oli paljon hyötyä. Se antoi tilaisuuden pysähtyä ihmettelemään asiaa yhdessä ja tarjosi tilaa myös lempeälle ravistelulle, kuten omien ideoiden hyväntahtoiselle haastamiselle ja ”itsestäänselvyyksien” kyseenalaistamiselle.
• Palvelumuotoilua: Palvelumuotoilun menetelmin voidaan varmistaa, että kehittäminen tuottaa arvoa heille, joita sen on tarkoitus palvella. Kun palvelumuotoilua hyödynnetään kehittämistyön eri vaiheissa, suuntaa voi muuttaa tarvittaessa silloin, kun se on vielä mahdollista.
• Epävarmuuden sietämistä: Kaikkiin luoviin prosesseihin tarvitaan epävarmuuden ja jopa ajoittaista kaaoksen tunteen sietämistä. Vaikka se on välillä vaikeaa, se on samalla välttämätöntä. Valmiita vastauksia ei ole, vaan niitä löytyy vain yhdessä etsimällä ja määrätietoisesti kiviä kääntämällä.
• Keskeneräisen jakamista: Kehittämistyön jakaminen silloin, kun sen suunta tai lopputulos ei ole vielä tiedossa, saattaa olla jännittävää ja jopa vähän pelottavaakin. Päätin kertoa omasta kehittämistyöstäni asiakkaille ja sidosryhmille sen ollessa vielä vaiheessa. Vastineeksi sain teräviä huomioita ja hyviä kysymyksiä, jotka ohjasivat lopputulosta oikeaan suuntaan.

Oppimiseen tarvitaan onnekkaita sattumia

On olemassa monenlaisia keinoja pitää huolta omasta oppimisesta. Se voi tapahtua tekemällä kehittämistyötä kollegojen kanssa, suorittamalla muodollisia tutkintoja tai olla jotain siltä väliltä. Oppiminen voi olla tavoitteellista tai se voi yhtä hyvin olla toiminnan oheistuote.

Vaikka oppiminen etenisi suunnistamalla valmiita rasteja seuraten, polun varrella tulee usein vastaan myös jotakin yllättävää. Oppimisen mahdollistajan työssä suurin etuoikeus onkin olla mukana todistamassa ja tukemassa onnekkaita sattumia – hetkiä ja kohtaamisia, joissa syntyy ennalta arvaamattomia oivalluksia.