Sisältöön sitemap

Jotta oppiminen olisi helppoa  

Suomea pidetään laajalti koulutuksen ja osaamisen mallimaana, mutta aikuisten osaamisen kehittämisen osalta OECD on useaan otteeseen antanut meille rakentavaa kritiikkiä. OECD suosittaa, että Suomi keskittyisi erityisesti lyhyisiin, työelämärelevantteihin kursseihin, jotka auttavat alemman koulutustason suorittaneita aikuisia sopeutumaan muuttuviin työelämän vaatimuksiin. Näitä kursseja tulisi kehittää tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa, jotta ne vastaavat aidosti markkinoiden tarpeisiin. 

Taloudellisesti haastavina aikoina henkilöstön osaamisen kehittämiseen liittyvät kulut joutuvat usein ensimmäisinä tarkastelun kohteeksi. Kuitenkin juuri tällaisina aikoina osaamisen kehittäminen on erityisen tärkeää. Toimintatapojen, kulttuurien ja rakenteiden kehittämisen lisäksi tarvitaan ”mielen ruokaa”, jota osaamisen jatkuva kehittäminen tarjoaa. 

Voisiko osaamisen kehittämisen suunnittelu, organisointi ja toteutus olla helpompaa? Kyllä voisi. Olemme HAUS:ssa luoneet jatkuvan oppimisen palvelun, jossa koko vuoden osaamisen kehittäminen on suunnitelmallista, kustannustehokasta, ennakoivaa ja ennen kaikkea tasapuolista. Osaamisen kehittäminen ei ole vain harvojen etuoikeus, vaan se kuuluu kaikille. 

Nykyään oppimismahdollisuuksia on tarjolla valtavasti, ja HR-ammattilaisten sekä työntekijöiden on usein vaikea hahmottaa koko tarjontaa ja löytää juuri oman organisaation tavoitteita palvelevaa koulutusta. Kustannussäästöjen paineessa valtionhallinnossa olisi hyödyllistä keskittää koulutushankinnat yhteen paikkaan. Näin ennakoivalla osaamisen kehittämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. JOPA-palvelumme sisältää vuosittain lähes 200 lyhytkoulutusta, jotka on suunniteltu valtionhallinnon erityispiirteet, hallitusohjelma ja ajankohtaiset teemat huomioiden. 

JOPA-palvelun asiakkaat saavat nimetyn kehittäjäkumppanin, joka työskentelee yhteistyössä HR-palveluiden kanssa kehittääkseen räätälöityjä oppimispolkuja. Tämä keskitetty malli auttaa vähentämään koulutusten hankintaan liittyvää hallinnollista taakkaa ja mahdollistaa paremman kustannustehokkuuden. Lisäksi tällainen lähestymistapa varmistaa, että varat palautuvat valtiolle, jolloin voimme yhdessä kehittää yhä vaikuttavampaa osaamisen kehittämisen kokonaisuutta. 

Oppiminen ja uuden oppiminen ovat välttämättömiä nykytyöelämässä. Omaa osaamistaan tulee huoltaa ja kehittää säännöllisesti, aivan kuten huollamme itseämme muutoinkin. Tarjoamamme jatkuvan oppimisen palvelu tekee tästä helpompaa, tehokkaampaa ja saavutettavampaa
kaikille.

Lue lisää jatkuvan oppimisen palvelusta

Jatkuvan_oppimisen_palvelu_19.8

 

Aiheeseen liittyvää

Kaikki ajankohtaiset