Hankinta-Suomen mentorointiohjelma päättyi: paneelikeskustelu nosti esiin hankintaosaamisen muutossuunnat samaan aikaan kun sääntelykenttä uudistuu
Hankinta-Suomen ja HAUS kehittämiskeskuksen yhdessä toteuttama julkisten hankintojen mentorointiohjelma päättyi syksyllä 2026 päätöstapaamiseen Helsingissä. Ohjelma on vakiintunut osa Hankinta-Suomi -toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää julkisen talouden kestävyyttä ja julkisten hankintojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Nyt päättynyt ohjelma oli järjestyksessään neljäs. Mentorointiohjelman tavoitteena on jakaa hankintaosaamista, mahdollistaa valtakunnallinen verkostoituminen, tehdä hiljaista tietoa näkyväksi ja lisätä yhteistyötä yli organisaatiorajojen.
Tälläkin kertaa mentorointiohjelma kokosi yhteen ison joukon eri sektoreilla toimivia hankinta-ammattilaisia jakamaan osaamista, oppimaan toisilta ja rakentamaan julkisiin hankintoihin liittyvää yhteistä ymmärrystä. Tammikuussa 2026 alkanut mentorointiohjelma päätettiin yhteisessä tilaisuudessa, joka huipentui neljän mentorina toimineen hankintaosaajan paneelikeskusteluun teemanaan Tulevaisuuden hankinnat.

Kuvateksti: Visioimassa tulevaisuuden hankintoja. Moderaattorina HAUSin Leena Larsio-Varsani. Panelisteina Esapekka Kuikka, Isa-Maria Bergman, Salla Koivusalo ja Kristian Hartikainen.
Keskustelussa visioitiin, millaisia näkymiä julkisissa hankinnoissa olisi tulevaisuudessa. Panelisteja puhututtivat muiden muassa seuraavat teemat
- Varautuminen ja riskienhallinta eivät ole vain erillinen osio hankintaprosessissa vaan osa hankintojen ydintä.
- Kestävyydestä tulee peruslähtökohta, jonka odotetaan olevan vakio jokaisessa hankinnassa. Erityisesti sosiaalisen vastuun merkityksen koettiin korostuvan.
- Tekoälyn kehitys etenee nopeasti. Tulevaisuudessa voimme olla tilanteessa, jossa tilaajan ja tarjoajan tekoälyagentit toteuttavat hankintoja itsenäisesti. Ihmisen rooli korostuu vuorovaikutuksessa, strategisessa päätöksenteossa ja arvovalinnoissa.
- Työhyvinvointi ja jaksaminen nousevat esiin hankinta-ammattilaisten arjessa yhä tärkeämpänä kysymyksenä.
- Hankinnat ovat muutakin kuin juridiikkaa, vaikka sääntely ja regulaatio koettiin edelleen haastavina, niin toiveena on, että hankintoja ajatellaan osana organisaation ydintehtäviä.
Sääntely ja regulaatio ovatkin päivän polttavia teemoja nyt ja jatkossa, kun sekä kansallinen että EU-tason sääntely ovat päivittymässä. Sitä, miten nämä ja muut toimintaympäristön trendit vaikuttavat julkisiin hankintoihin lyhyessä ja pitkässä juoksussa, onkin kiinnostava seurata. Varmaa kuitenkin on, että julkisiin hankintoihin liittyvän osaamisen jakamisen ja kehittämisen merkitys korostuvat myös jatkossa. Onneksi saamme olla jatkamassa tätä työtä, kun viides Hankinta-Suomen mentorointiohjelma käynnistyy tammikuussa 2027. Ilmoittautuminen aukeaa lokakuussa 2026. Pysy kuulolla!