Sisältöön sitemap

Teknosavo nostaa Indonesian puunkuorinnan uuteen aikaan – Miljoonasäästöt ja ympäristöhyödyt odottavat

Indonesia on Suomen jälkeen maailman seitsemänneksi suurin selluntuottaja. Siinä missä Suomessa kuorintateknologia on optimoitu äärimmilleen, Indonesiassa kuorintalinjoja operoidaan manuaalisesti. Tähän savonlinnalainen Teknosavo aikoo tehdä muutoksen Developing Markets Platform (DevPlat) -rahoituksen avulla.

Sellutehtaat ympäri maailman kiinnittävät yhä enemmän huomiota tuotannon tehostamiseen, kapasiteetin maksimoimiseen ja energian kulutuksen vähentämiseen sekä työntekijöiden turvallisuuden lisäämiseen.

”Suomessa puunkuorintalinjoja operoidaan automaation ja digitalisaation avulla, kun taas muualla maailmassa 90 prosenttisesti manuaalisesti. Ongelmana on se, että ihmissilmä ei pysty paria tuntia kauempaa samaan tarkkuuteen kuin automatisoidut, 24/7-tuotantolinjat”, Teknosavon myyntijohtaja Kari Kallio kuvailee.

Teknosavon kehittämien ratkaisujen avulla sellutehtaiden puunkäsittelyn prosesseja optimoidaan siten, että puuraaka-aine on tehokkaassa käytössä ja puuhävikki minimoidaan asiakkaan antamien arvojen mukaan.

”Tämä tarkoittaa sitä, että samasta puumäärästä saadaan enemmän sellua”, Kallio hehkuttaa.

Ympäristövaikutukset ovat merkittävät lähtien puuraaka-ainetarpeen pienenemisestä aina hakkuiden ja puukuljetusten vähenemiseen.

“Samalla tasalaatuinen puuhake vähentää kemikaalien käyttöä ja energian kulutusta sekä rummun ja muiden laitteiden kulumista sellun keitossa. Energiansäästö voi olla jopa 30 prosenttia.”

Suuria säästöjä ja tehokkuutta paikallisille sellutehtaille

Indonesia on yksi maailman suurimpia selluntuottajia valmistaen vuosittain lähes yhdeksän miljoonaa tonnia sellua ja muodostaen yli 15 prosenttia maailman selluviennistä.

Selluntuotannossa käytetyt puulajit ovat istutettu eukalyptus ja akaasia, jotka ovat vallanneet alaa luonnonmetsiltä. Vaikka metsäkato Indonesiassa on viime vuosina hidastunut, puunkäytön tehostaminen on elintärkeää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

“Meillä on kokemusta monista puulajeista, mutta akaasia tiheäsyisenä ja painavana puuna on meille uusi. DevPlat-hankkeen tarkoituksena on kumppaneidemme kanssa optimoida akaasiapuun käsittelyä”, Kallio kertoo.

Indonesiassa Teknosavon kumppaneita ovat paperi- ja selluteknologian palvelutoimittaja Nordic Ventures Group ja yksi maailman suurimmista sellutehtaista.

“Tehtaalla on useita kuorintalinjoja, joista ensimmäistä alamme automatisoida teknologiamme avulla.”

“Varovaisesti arvioituna optimointiratkaisumme vähentää kuorintalinjan puunkäyttöä 1-2 prosenttia ja lisää kokonaiskapasiteettia 7-10 prosenttia. Taloudelliset säästöt ovat miljoonaluokkaa linjaa kohti”, Kallio tiivistää.

DevPlat tuo lisäpotkua kehitysinnovaatioihin kehittyvissä maissa

Developing Markets Platform (DevPlat) on Business Finlandin ja ulkoministeriön yhteistyöalusta. Se auttaa suomalaisia yrityksiä ja niiden kumppaneita edistämään kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa ja pääsemään kasvaville kehittyville markkinoille. DevPlatin puitteissa tarjottava lisärahoitus yhteisinnovaatioille kehittyvillä markkinoilla auttaa yrityksiä (edelleen) kehittämään kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa.

Ulkoministeriön rahoittama Developing Markets Platform pilottihanke on vauhdittanut jo useiden suomalaisyritysten mahdollisuuksia kehittää kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa Indonesiassa ja Filippiineillä.

DevPlat-tuki täydentää Business Finlandin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta ja on lisärahoitus olemassa oleviin tai äskettäin päättyneisiin TKI-hankkeisiin. DevPlat-tukea, joka myönnetään de minimis -avustuksena, voi saada enintään 300 000 euroa ja korkeintaan 75 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.

“Jotta rahoitusta voi saada, ratkaisun pitää kaupallisten ja taloudellisten edellytysten lisäksi edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita”, DevPlatin investointi- ja kehitysasiantuntija Minh Lam korostaa.

Tällä hetkellä Business Finland ottaa hakemuksia vastaan jatkuvana hakuna 30.9.2024 asti.

TEKNOSAVO

Teknosavo Oy on vuonna 1988 perustettu savonlinnalainen perheyritys. Se toimittaa asiakkailleen kokonaispalvelun, joka sisältää koko automaatioratkaisun mittalaitteineen ja ohjelmistoineen sekä näiden ylläpitopalvelut. Teknosavolla on vientiä Indonesian lisäksi 24 eri maahan.

 

Aiheeseen liittyvää

Kaikki ajankohtaiset