Sisältöön

Ilari Hylkilä

Koulutuspäällikkö, FM

+358 44 901 7534

Hei, olen Ilari Hylkilä.  Minuun kannattaa olla yhteyksissä, kun teillä on tarve tilausvalmennukselle. Niitä suunnittelen ja räätälöin yhdessä HAUSin lukuisten osaavien valmentajien kanssa.

Olen työskennellyt koulutusalalla jo pitkään. Olen speksannut lukuisia valmennuksia ja koulutuksia mm. johtoryhmille, esihenkilöille ja asiantuntijoille.

Ydinosaamistani ovat viestintä- ja vuorovaikutustaidot. HAUSissa keskeistä työsarkaani ovat myös johtamisvalmennukset ja muutoksiin liittyvät valmennukset.

Vuosien varrella olen tehnyt yhteistyötä useiden ministeriöiden, valtionvirastojen ja -laitosten sekä Euroopan komission kanssa. Ennen koulutus- ja konsultointialalle siirtymistä työskentelin toimittajana. Minulla on myös jonkin verran eduskuntakokemusta.

HAUSin ulkopuolella intohimoni on säveltäminen.

Ihmiset

Ota meihin yhteyttä!

Kiinnostuitko palveluistamme tai toiminnastamme? Lähetä meille viesti oheisella lomakkeella ja olemme yhteydessä sinuun yhden arkipäivän sisällä viestin lähettämisestä.

Tarkemmat rekistereitä koskevat informointiselosteet ovat verkkosivuillamme kohdassa Tietosuoja.

Mistä aiheesta haluaisit jutella kanssamme?
This field is hidden when viewing the form