VALTIO-JOKO-valmennusohjelma on uudistunut

Julkaistu Sari Ala-Honkola

Uudistuneessa VALTIO-JOKOssa kehitetään osallistujan organisaatiota ja omaa roolia asiantuntijana ja esimiehenä erilaisin yhteiskehittämisen menetelmin.

Vuorovaikutustaidot, fasilitointi- ja ryhmätyötaidot on nostettu strategian, prosessien ja talousjohtamisen lisäksi keskiöön.  Muita tärkeäksi koettuja teemoja ovat työlainsäädäntö, valmentava johtajuus, projektityö sekä työyhteisöjen kehittäminen muutoksessa.

Syntyvät kollegaverkostot tukevat opitun soveltamista käytäntöön

JOKO-ohjelma kehittää osallistujien valmiuksia ihmisten johtamiseen ja organisaatioiden muutoksiin. Se antaa osallistujille uusinta tietoa ja näkemystä valtionhallinnon organisaatioiden johtamisesta muuttuvissa toimintaympäristöissä.

Verkostoituminen, toisilta oppiminen ja osallistujien erilaiset taustat sekä työelämän kokemukset luovat ainutlaatuisen pohjan antoisille keskusteluille ja tiedonvaihdolle.

Koulutusohjelma on suunnattu julkisten organisaatioiden johtajille ja asiantuntijoille. VALTIO-JOKO täyttää tänä vuonna 35 vuotta ja aloittavan ryhmän järjestysnumero on jo 60.

VALTIO-JOKO-alumnitilaisuus 24.10.2019 – save the date!

Torstaina 24.10. järjestetään kaikille JOKO-ryhmille alumnitilaisuus klo 16.30 alkaen, joten vanhana tai uutena jokolaisena varaa kalenteriisi päivämäärä valmiiksi.

 

Ilmoittaudu VALTIO-JOKOon 9.8. mennessä. VALTIO-JOKO 60 -ohjelman ajankohta on 21.8.2019-9.1.2020.

Tervetuloa mukaan!

Sari Ala-Honkola Koulutuspäällikkö sari.ala-honkola@haus.fi