Sisältöön sitemap

Tulli kouluttaa ja kouluttautuu monien muutosten keskellä

Kun kysyn Tullin koulutusta johtavalta Terttu Lehdeltä, mitä kuuluu, tulee hyvin iloinen vastaus. ”Meillä on ollut yli sata rekrytointia viime vuonna, uudistumista Tullin koulutustoiminnan järjestämisessä, erityisesti teoriakoulutuksen siirtyminen verkkovälitteiseksi. Lisäksi mm. operatiivista tullityötä tekevien peruskoulutusprosessia on uudistettu”, Lehti luettelee. Tulli tekeekin keskeistä työtä kouluttautumisen parissa.

Syyskuusta lähtien em. opiskelijat tulevat suorittamaan Tullialan ammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksena, joka on sidottu työssäoppimispaikkaan, esim. Vaalimaalle sopivaksi. Perehdyttäjä voi opastaa ryhmään kuuluvia oppisopimusopiskelijoita systemaattisesti ryhmässä, kun aikaisemmin työssäoppimisjaksolla olleet opiskelijat saattoivat aloittaa työssä oppimisen peräkkäisinä viikkoina, ja perehdytystä tapahtui useaan otteeseen pitkin vuotta samassa pisteessä ja saman perehdyttäjän toimesta. ”Operatiivista tullityötä tekevien Tullialan peruskoulutus sisältää Tullialan ammattitutkinnon suorittamisen. Tullialan ammattitutkintoa on suorittamassa parasta aikaa 111 opiskelijaa. Yhteensä Tullin peruskoulutusohjelmissa opiskelee tällä hetkellä 209 opiskelijaa”, Lehti valottaa.

Tullialan ammattitutkinto on suosittu

Tutkinto on suosittu. Oppisopimuskoulutukseen hakijoita on ollut viime vuonna jopa 1600, ja siten moni halukas on jäänyt odottamaan uutta mahdollisuutta tulevien hakujen kautta. Ammattitutkintoon valmistutaan maksimissaan kolmen vuoden kuluttua aloittamisesta. Kouvolan seudun ammattiopisto, KSAO, järjestää Tullialan ammattitutkintoa yhteistyössä Tullin koulutuksen kanssa. ”Tavoitteena on, että oppisopimukseen rekrytoidut henkilöt pyritään vakinaistamaan Tulliin mahdollisuuksien mukaan, kun Tullialan ammattitutkinto on suoritettu.”

Siitä päästääkin sopivaa aasinsiltaa pitkin erääseen merkittävään muutokseen, jossa Tulli on ollut ja tulee olemaan tulevat lähivuodet. Ikärakenne on sellainen, että Tullin henkilökunnasta jää puolet eläkkeelle ja siten oppisopimusopiskelijoiden tarve ja rekrytointiosaaminen vahvistuvat.

Rekrytointiosaaminen on ollut tarpeellista

Tulllin henkilöstöjohtaja Juha Madetoja kertoo, että rekrytointiosaaminen on ollut tarpeen jo viime vuonna ja tulee olemaan keskeisessä työroolissa myös tulevina vuosina. ”Viime vuonna rekrytoitiin Brexitin vuoksi tulliselvitys- ja -valvontatöihin noin 60 uutta henkilöä. Sitten arvonlisäveron minimikantorajan poistuminen heinäkuussa lisää Tullin tulliselvitys- ja valvontatyötä. Tähän varautumiseksi on palkattu noin 30 uutta henkilöä”, Madetoja laskee

Eikä hänen hengästyttävä rekrytointitarve vielä loppunut. Tullin toimintaan ja resursointiin voimakkaasti vaikuttaa meneillään oleva tullausjärjestelmän kokonaisuudistus ja muut kehittämishankkeet. Näiden toimeenpanoon on rekrytoitu kymmeniä uusia asiantuntijoita.

Johtamiskoulutus JOKO tukee muutoksissa

HAUS on tukenut tullilaisia muutospaineissa esimerkiksi paremman johtamisen ja oman johtajuuden kehittämisen kautta. Terttu Lehti on kiitollinen kevään mahdollisuudestaan osallistua VALTIO-JOKO 63 -ryhmään viiden muun tullilaisen esihenkilön kanssa.

Kun pohdimme koulutuksen sisältöjä peilaten työelämän muutospaineisiin, Lehti alkaa nauraa ja kertoo, miten JOKOssa tehdyn MBTI-persoonallisuustyyppitestin mukaan hän on oikeassa paikassa töissä. ”Olen aina tiennyt, että olen kehittäjä sielultani ja nyt tämä testi sen vielä vahvisti todeksi”

JOKO-koulutus on laaja-alainen johtajien, esihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutusohjelma, jossa opitaan oman itsensä kehittämisen lisäksi paljon työkaluja organisaation, tiimien ja ryhmien kehittämiseen ja kehittymiseen. Suosittuja JOKOja alkaa vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Artikkelin kirjoittaja

Sari on HAUSin koulutuspäällikkö ja sertifioitu coach.

Valitse henkilö

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Blogi

Valmentava johtaja kehityksen mahdollistajana

Valmentava johtamisote on tänä päivänä entistä tunnetumpi johtajuuden malli, joskin sen vaikutukset ja todellinen käytettävyys tuntuvat olevan edelleen kysymysmerkki monen organisaation kohdalla. Perinteiset autoritääriset johtajuuskeinot ovat hyvinkin poikkeavia osallistavavan ja voimaannuttavan valmentavan johtajuuden rinnalla, joskin niiden on todettu parantavan niin tuotteliaisuutta kuin yksilöiden suoritusta.

Lue lisää
Blogi

Mentorointiohjelma osaamisen kehittämisen ja perehdyttämisen tukena

Mentorointivalmennuksemme sisältävät mentorointiprosessin räätälöinnin organisaation tarpeita vastaavaksi, mentoreiden ja aktoreiden rekrytoinnin, mentorointiparien tai -ryhmien muodostamisen sekä mentorointiohjelman aikaisen valmentavan mentoroinnin tuen.

Lue lisää
Kaikki ajankohtaiset