Henkilö katsoo vihreälle pellolle ja pitää kädessään karttapalloa.
Eettistä liiketoimintaa globaalisti paremman hallinnon puolesta

Yritysvastuu

HAUS korostaa eettisten periaatteiden noudattamista asiakassuhteissaan ja kaikessa liiketoiminnassaan.

HAUS on toiminnassaan sitoutunut noudattamaan ja edistämään kansainvälisen työjärjestön ILO:n julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista, YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa listattuja ihmisoikeuksia sekä ympäristönsuojeluun liittyviä lakeja ja säädöksiä.

Liiketoiminta ja asiakassuhteet

  • Kaiken liiketoimintamme perustana on eettisyys.
  • Lainmukaisuus ja korkeat eettiset periaatteet näkyvät liiketoimintamme lisäksi koulutustemme ja hankkeidemme sisällöissä.
  • Erityisesti kansainvälisessä liiketoiminnassa korostuvat vaateet hyvään hallintoon, toiminnan läpinäkyvyyteen sekä korruption ehkäisemiseen.
  • Johdamme ja hallinnoimme (ml. rahaliikenne) kansainvälisiä hankkeita Suomesta käsin.
  • Asiakas- ja sidosryhmäsuhteidemme pohjana on luottamus. Korostamme asiakkaan kuulemista ja yhdessä tekemistä.
  • Liiketoimintamme prosessit ja toimintatavat ovat tehokkaita ja läpinäkyviä.
  • Tarjontamme on laadukasta ja kustannustehokkaasti toteutettua.

Hankinta ja ostotoiminta

  • Korostamme hankinnoissa lainmukaisuutta, eettisyyttä ja vastuullisuutta.
  • Edellytämme, että HAUSin suorat toimittajat ja alihankkijat sekä muut ulkoiset palveluntarjoajat toimivat samojen eettisten periaatteiden ja lakien mukaan kuin itsekin toimimme (toiminta- ja arvoketjun vastuullisuus).

 Henkilöstö ja johtaminen

  • Yritysvastuu nähdään HAUSissa osana jokapäiväistä johtamista.
  • Henkilöstön osaamisen varmistaminen, työmarkkinakelpoisuudesta huolehtiminen sekä työterveys ja -turvallisuus ovat osa hyvää ja vastuullista henkilöstöjohtamista.
  • HAUSin henkilöstöpolitiikan periaatteina ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
  • HAUS on vastuullinen työnantaja, jolla on hyvä maine ja jonka vastuut ja velvoitteet ovat kunnossa.
  • HAUSissa on käytössä varhaisen välittämisen malli.

Ympäristö

  • HAUS on sitoutunut vähentämään toimintansa ympäristövaikutuksia.
  • Ympäristövastuullisuus tarkoittaa käytännössä oman toiminnan ympäristövaikutusten tuntemista, esimerkiksi ei-välttämättömän matkustuksen minimoimista sekä video- ja verkkopalveluiden laajempaa hyödyntämistä koulutuksissa ja neuvotteluissa.
  • HAUSissa on käytössä etätyöskentelymahdollisuus.
  • HAUSin kone-, laite- ja materiaalihankinnat tehdään kestävän kehityksen periaatteiden mukaan muun muassa suosimalla kierrätystä, vähentämällä paperin käyttöä sekä suosimalla ympäristösertifioituja ja eettisesti tuotettuja tuotteita.
Konsultointi ja kehittämispalvelut
Konsultointi ja kehittämispalvelut

Koulutamme, kehitämme, konsultoimme

Koulutuskalenterissa näkyvissä olevien ns. avoimien koulutustemme lisäksi tarjoamme myös muita palveluja valtionhallinnon organisaatioiden ja kehittämisen tueksi.

Tutustu palveluihimme