Sisältöön sitemap

Vahvista resilienssiäsi aivotutkimuksen opein

Työelämästä on tullut aiempaa paineisempaa: perusarki on täynnä pieniä muutoksia, häiriöitä ja yllätyksiä, ristiriitaisia odotuksia sekä vaadetta oppia koko ajan uutta. Kun tämän päälle tulevat vielä suunnittelut muutokset kuten uudelleenorganisoinnit, toimintatapa- ja tehtävänkuvien muutokset, tilanne voi tuntua selviytymistaistelulta.

Onneksi omaa kyvykkyyttään toimia taitavasti paineen alla voi vahvistaa. Ymmärrys aivojen tavasta toimia ja keinot rauhoittaa itsensä kuormittavassa tilanteessa mahdollistavat jo olemassa olevan osaamisen hyödyntämisen luoden pohjan resilienssille.

Toisen puolen resilienssistä muodostavat ongelmanratkaisutaidot. Niiden nykyistä tasoa arviot koulutuksessa Valtiokonttorin itsearviointityökalulla. Se auttaa sinua tunnistamaan vahvuuksiasi ja keskittymään itsellesi tärkeiden ongelmanratkaisutaitojen ja -keinojen työstämiseen.

Näiden toisiaan täydentävien taitonippujen avulla säilytät paremmin toimintakykysi paineen alla, löydät helpommin eri tilanteisiin sopivia ratkaisuja ja saat asioita aikaan niin yksin kuin yhdessä jaksamisesta tinkimättä.

neljä palapelinpalaa käsissä

Koulutusalue:

Työhyvinvointi

Koulutustapa:

Etäkoulutus

Kesto:

3,5 tuntia

Alkaa:

4.3.2025 9.00

Päättyy:

4.3.2025 12.30

Ilmoittaudu:

17.2.2025 23.59 mennessä

Hinta:

390 e + alv

Ilmoittaudu nyt

Koulutukseen kuuluu ennakkotehtävänä täyttää resilienssi-itsearviointilomake.

Mahdollista hyvän toimintakyvyn säilyminen

  • Opit tunnistamaan kuormituksen ja paineen vaikutuksia toimintakykyysi
  • Harjoittelet keinoja säätää toimintakykyäsi eri tilanteisiin sopivaksi

Ratko oikeaa ongelmaa

  • Opettelet tekemään tilannekuvan
  • Tunnistat vaikutusmahdollisuutesi

Vahvista ongelmanratkaisutaitojasi  

  • Opit, mitä taitoja ongelmanratkaisussa tarvitaan
  • Tunnistat omat vahvuutesi ja kehittämiskohteesi

Varmista taitojesi systemaattinen kehittyminen  

  • Opit purkamaan tilanteet jälkikäteen
  • Teet itsellesi suunnitelman taitojesi kehittämiseksi

Kysy lisätietoja