Sisältöön sitemap

Kun mieli kuormittuu

Mielenterveys on kivijalka kyvyllemme elää täyttä elämää ja tehdä töitä. Työssä mielen hyvinvointia voi vahvistaa arkisilla keinoilla voimavaroja lisäämällä. Hyvinvoiva mieli tuo intoa, energiaa, motivaatiota ja sitoutumista työhön, myös silloin kun mieli kuormittuu. Mieliystävällisen työpaikan rakentaminen on meidän kaikkien yhteinen asia, jota voi johtamisella edistää. 

Työelämäkeskustelussa puhutaan nykyään yhä enemmän jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Mielenterveystaitojen vahvistaminen on olennainen työelämätaito, joka vahvistaa niin työntekijän ymmärrystä mielenterveydestä ja siihen vaikuttamisesta kuin vahvistaa myös työyhteisön kykyä vahvistaa työntekijöiden mielenterveyttä. Joskus mieli kuitenkin kuormittuu töissä. Silloin on tärkeää, että työntekijät ja esihenkilöt tietävät, miten toimia, kun mieli kuormittuu. Mielen kuormittuessa puheeksi ottaminen empaattisesti ylläpitää työkykyä. Mielen kuormituksen puhumisesta avoimesti hyötyy koko työyhteisö. Jotta mielenterveyden johtaminen onnistuu työyhteisössä, on huolehdittava myös siitä, että lähijohtaja voi itse hyvin.

Järjestämme syksyn aikana kaksi koulutusta teemalla Mieli työssä. Koulutuksissa saat eväitä vietäväksi omalle työpaikallesi. Kokonaisuus rakentuu kahdesta lähikoulutuspäivästä, joista molempien kesto on kaksi tuntia. Koulutuspäivät ovat 7.11.2023 ja 1.12.2023. Koulutukset muodostavat kokonaisuuden, mutta niistä voi osallistua myös vain toiseen. Ensimmäisen koulutuspäivän painopiste on mielenterveyttä edistävässä johtamisessa ja toisen koulutuspäivän painopiste on ennaltaehkäisevässä johtamisessa. Tutustu myös Mielenterveyttä vahvistava lähijohtaminen -koulutukseen

Mikäli virastostasi osallistuu kolme tai useampi osallistuja, pyydä tarjous Leenalta (leena.larsio-varsani (at) haus.fi).
 

Koulutusalue:

Henkilöstöhallinto & HRD

Koulutustapa:

Verkossa

Kesto:

2 tuntia

Alkaa:

01.12.2023 9.00

Päättyy:

01.12.2023 11.00

Hinta:

290 e + alv. 24 %

Ilmoittaudu nyt

Koulutuksessa käsitellään muiden muassa seuraavia teemoja:

    • Työntekijän kuormitus
    • Työn voimavarojen ja vaatimusten tasapaino
    • Kuormittuneen mielen tunnistaminen
    • Empaattinen ja ratkaisukeskeinen puheeksiotto
    • Esihenkilön oma jaksaminen
    • Miten huolehdin omista voimavaroista ja palautumisesta

Koulutuksen aikana työskennellään yhdessä teemojen äärellä. Koulutus on osallistujalähtöinen ja vuorovaikutteinen, jossa käsiteltyjä teemoja sovelletaan osallistujien työn arkeen siten, että koulutuksessa opittua ja oivallettua voidaan hyödyntää työssä mielenterveyttä ja työhyvinvointia edistäen.

Kysy lisätietoja