Kansainvälisyyttä etänä – tunnelmia kuluneelta vuodelta

Julkaistu Heidi Lempinen

Kansainvälistä yhteistyötä on tehty poikkeusoloissa kohta vuoden päivät. Palasin viimeiseltä työmatkaltani Armeniasta Suomeen 14. maaliskuuta 2020. Korona-todellisuuteni alkoi vapaaehtoisella karanteenilla. Työn puolesta tuntui aluksi kuin olisi ajanut raskaalla ajoneuvolla sata lasissa betoniseinään. Pikkuhiljaa asiat alkoivat kuitenkin järjestyä, eikä viime vuodesta tullutkaan täydellinen katastrofi. Epävarmuus maailmassa on lisääntynyt ja kun siihen päälle tulee maailmanlaajuinen epidemia, ei kansainvälisen yhteistyön ja liiketoiminnan edistäminen työnkuvana ole kaikista helpoin homma.

Ararat-vuori huikaisee Yerevanissa, Armeniassa. Ararat sijaitsee 32 kilometriä etelään Armenian rajalta ja on Turkin korkein vuori, korkeudeltaan 5 137 metriä. Ararat on uinuva tulivuori ja ollut viimeksi aktiivinen 1840. Raamatussa Ararat mainitaan Nooan arkin rantautumispaikaksi vedenpaisumuksen jälkeen. (Lähde: Wikipedia)

Työnantajani HAUS tekee kansainvälisiä julkisen hallinnon kehittämishankkeita, joissa viedään ja jaetaan suomalaista hyvää hallintoa ja virkamiesosaamista maailmalle. Toimintaympäristö kohdemaissa on usein haastava, ihan ns. normaalitilanteessakin, kun kyseessä ovat EU:n tukea tai kansallista kehitysyhteistyörahoitusta saavat maat. Läpi viime vuoden teimme työtä sen eteen, että löysimme sopivia ratkaisuja ja keinoja jatkaa hankeyhteistöitä poikkeuksellisessa tilanteessa. Työtä edesauttoi se, että meillä itsellämme oli jo vankka pohja etätyöhön ja siinä käytettäviin välineisiin.

Tässä vaiheessa voi helpottuneena ja ehkä vähän hämmästyneenäkin todeta, miten hyvin viime vuodesta selvittiin. Eniten tuo iloa ehkä se, miten olemme Suomesta käsin voineet tukea muita maita ja niiden hallintoja digiloikan ottamisessa. Haasteita on riittänyt ja erityisesti motivaation ylläpitämisessä riittää edelleenkin työnsarkaa, mutta kummasti yhteydet ovat toimineet eri mantereiden välisissä kokouksissa ja asioita on saatu vietyä eteenpäin kaikesta huolimatta.

Paluuta entiseen tuskin on, eikä matkustamista entiseen malliin välttämättä tule tapahtumaan kansainvälisessä yhteistyössä. Ehkä jonain päivänä koittaa kuitenkin vielä se hetki, kun voi menolennolla miettiä, mitä tuleva työreissu pitääkään sisällään ja sitten paluumatkalla muistella mukavia kohtaamisia joko uusien tai jo ennestään tuttujen ihmisten kanssa. Työmatkoilta jää kuitenkin huomattavasti enemmän sielunmaisemaan kuin etätapaamisista – sellaisia makuja, värejä ja havaintoja paikallisesta kulttuurista, mitä piuhoja pitkin ei välity.

Heidi Lempinen Johtaja, HAUS International heidi.lempinen@haus.fi