HAUSin juhlavuoden julkaisu – lataa täältä itsellesi!

Julkaistu Kyösti Väkeväinen

HAUS on toiminut jo puoli vuosisataa valtion osaamisen kehittämisen yksikkönä. Koko ajan suomalaisen yhteiskunnan toiminta, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, on enemmän ja enemmän kehittynyt kohti osaamisperusteista toimintaa. Voi sanoa, että mitä parempi osaaminen, sitä parempia palveluita eri organisaatiot voivat kehittää ja sitä tehokkaammin osataan toimia. Tämä pätee niin kotimaassa kuin kansainvälisessä toiminnassa.

Meillä HAUSissa asiakaskeskeisyys on toimintamme ytimessä. Jokaiselle virastolle meillä on oma asiakasvastaava. Jatkuva vuoropuhelu viraston kanssa mahdollistaa tarpeeseen vastaavien koulutusten ja kehittämispalveluiden tarjoamisen. Virastoasiakkaalle in house -asemamme tekee hankintaprosessin helpoksi ja nopeaksi. Kilpailutettujen yrityskumppanien ja asiantuntijaverkostomme kautta olemme kokoamme suurempi.Mikään palvelu ei toteudu laadukkaasti ilman osaavia ihmisiä. Yhdessä asiakkaiden kanssa henkilöstömme ideoi ja kehittää uusia koulutus- ja kehittämispalveluita. Digitaalisuudessa olemme alueellamme edelläkävijä ja ketterä toiminta-tapamme mahdollistaa joustavan toiminnan.

Tämän asiakaslehden kautta haluamme esitellä asiakkaitamme, mielenkiintoisia ihmisiä ja vaikuttavaa kotimaista ja kansainvälistä toimintaamme.

Lataa juhlavuoden julkaisu itsellesi tästä!

HAUS-lehti-web

 

Hyviä lukuhetkiä!

Kyösti Väkeväinen Toimitusjohtaja kyosti.vakevainen@haus.fi