Haemme joukkoomme johtamisen koulutuspäällikköä
HAUS kehittämiskeskus Oy (HAUS) on valtion täysin omistama osakeyhtiö, jonka päätoimialueena on valtionhallinnon koulutus ja kehittäminen. In-house -toimijana HAUS osallistuu aktiivisesti valtionhallinnon kehittämishankkeisiin. Toimimme vahvasti asiakaslähtöisesti ja haluamme kehittyä tässä yhä paremmaksi. Tiivis yhteistyömme valtionhallinnon kanssa tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan valtion toimintaan. HAUSin toimintaan kuuluu myös laaja kansainvälinen liiketoiminta, joka koostuu erityisesti Euroopan unionin rahoittamista Twinning-hankkeista ja ulkoministeriön kumppanuushankkeista. Modernit toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, mutta toimintamme on monin paikoin täysin digitaalista.
Haemme joukkoomme Johtamisen koulutuspäällikköä
Haluatko olla kehittämissä valtion osaamista?
Haemme innostunutta ja ammattitaitoista johtamisen koulutuspäällikköä vastaamaan tulosvastuullisesti asiakkaidemme johtamisen koulutuksesta.
Tehtävä sisältää ennen kaikkea koulutusten ja erilaisten osaamisen kehittämisen palveluiden suunnittelua, markkinointia ja toteuttamista yhteistyössä muiden koulutusasiantuntijoiden ja organisaation johdon kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös johtamisen kehittämistarpeiden kartoittaminen ja arviointi sekä koulutusohjelmien sisältöjen jatkuvan kehittämisen varmistaminen. Osa työtehtävistä on mahdollista tarkentaa valittavan henkilön osaamisprofiilin perusteella.
Mitä odotamme?
Tunnet valtionhallinnon useamman vuoden ajalta ja sinulla on ymmärrystä virastojen toiminnasta. Tunnistat valtion virastojen johtamisen kehittämisen tarpeita ja osaat rakentaa niistä valmennuksellisia kokonaisuuksia. Sparrailet mielelläsi virastojen edustajien kanssa kouluttajakumppanin roolissa. Sinulla on hyvät kirjalliset ja suulliset viestintätaidot sekä markkinointi- ja myyntihenkisyyttä – myös sosiaalisen median kontekstissa. ”Puhut valtiota” ja ymmärrät liiketoimintaa. Asenteesi on positiivinen ja kannustava, otteesi valmentava ja sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot. Et kaihda tarttua toimeen käytännön asioissa taataksesi parhaan mahdollisen asiakas- ja oppimiskokemuksen. Tueksesi tarjoamme valmentavalla otteella toimivan organisaation ja tiimisi tuen.
Odotamme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä vahvaa osaamista ja kokemusta johtamisalueen koulutuksista ja valmennuksista. Lisäksi toivomme valmiutta kouluttaa myös itse sekä laatia laadukasta koulutusmateriaalia erikseen sovittavissa johtamisen teemoissa. Pedagoginen osaaminen, oma kokemus kouluttamisesta luetaan eduksi. Et kaihda myöskään muita koulutusalueitamme tarpeen niin vaatiessa.
Taustasi voi olla myös koulutusyrityksestä, koska edellytämme vahvaa ymmärrystä liiketoimintalähtöisestä koulutustoiminnasta. Perinteisten koulutusmuotojen lisäksi hallitset erilaiset verkko- ja hybridikoulutusmenetelmät sekä olet kiinnostunut ottamaan haltuun uusia oppimista tukevia alustoja. Halu kasvattaa omaa vastuualuetta ja jatkuvan parantamisen ajattelu auttavat työssä.
Tarjoamme monipuolisen työn, jossa pääset myös haastamaan itseäsi. Tarjolla on tehtävä osana moniosaajatiimiä kehittyvässä organisaatiossa, jossa myös sinulla on paikka vaikuttaa ja tehdä organisaatiostamme yhä parempi työpaikka kaikille. Tähän me olemme sitoutuneet. Tarjoamme kilpailukykyiset edut sekä mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti.
HAUSin arvot näkyvät arjessamme ja toivomme niiden herättävän sinussakin innostusta sekä halua toimia arvojen mukaisesti mahdollisessa tulevassa työssäsi! Visiomme ”Maailman parhaan julkisen hallinnon kehittäjä, joka näyttää suuntaa tulevaisuuden oppimiselle” innostaa meitä työssämme joka päivä. Lue 2020-2024 strategiastamme
Innostaako visiomme ja strategiamme sinua, sykkiikö sydämesi oppimiselle ja kehittämiselle ja oletko valmis myös itse uudistumaan? Voit olla etsimämme osaaja.
Liitä hakemukseesi konkreettinen kuvaus näyttönä siitä, että olet kehittänyt systemaattisia ja laadukkaita koulutusohjelmia aiemmissa työtehtävissäsi: liitä mukaan esimerkkejä koulutusohjelmista, joita olet suunnitellut ja toteuttanut sekä kuvaukset niiden vaikutuksista organisaation johtamiskulttuuriin ja henkilöstön osaamiseen. Toivomme sinun tässä keskittyvän erityisesti osoittamaan osaamisesi entistäkin parempien koulutusohjelmien kehittämisessä (esim. JOKO, VIRE ja Valtio-MBA).
Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi tarkemmin lähettämällä vapaamuotoinen hakemus, CV ja palkkatoiveesi osoitteeseen jari.taipale[at]haus.fi. Anna persoonasi ja osaamisesi näkyä! Tee se kuitenkin viimeistään 11.8.2023. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva, ja se täytetään välittömästi sopivan henkilön löydyttyä.
Tietosuojaseloste: Hakijoiden nimet ja hakemusasiakirjat tulevat haastattelupaneeliin osallistuvien henkilöiden tietoon ja käsiteltäviksi.
